Tapahtuman oletuskuva

LTA aluekeskuspalkkahaku 2022

26.4.2021 18:00

Läntinen tanssin aluekeskus avaa aluekeskuspalkkahaun vuodelle 2022.


Hakuaika on 29.4.-27.5.2021.


Aluekeskuspalkkaa myönnetään ensisijaisesti varsinaissuomalaisille ja satakuntalaisille vapaan kentän tanssitaiteilijoille taiteelliseen työskentelyyn. Sitä voidaan myöntää myös alueen ulkopuolisille tanssitaiteilijoille, jos työskentely tapahtuu alueella. Aluekeskuspalkan myöntäminen edellyttää, että työ tulee näkyväksi aluekeskuksen toimintana. Läntinen tanssin aluekeskus toimii tukijana ja taiteellisen työskentelyn mahdollistajana ja edistäjänä.

Työskentely voi olla teoskeskeistä, work in progress -työskentelyä, taiteellista hanke- tai projektitoimintaa tai jotakin muuta, mikä tukee hakijan taiteellisen työn kehittymistä. Palkkaa voi saada 1-3 kk/henkilö/vuosi ja kyseessä on henkilökohtainen kuukausipalkkasuhde. Palkkaa voi hakea taiteilija, työryhmä tai alueyhteistyökumppani. Haettaessa projektin omarahoitusosuus katsotaan eduksi, mutta sitä ei edellytetä.

Haun perusteella LTAn asiantuntijaryhmä kutsuu haastatteluun. Haastattelukutsut lähetetään kesäkuussa. Keskusteluiden pohjalta valitaan tuettavat taiteilijat vuodelle 2022.

Niille, jotka eivät saa kutsua haastatteluun järjestetään sparrausryhmätapaaminen. Ryhmässä pohditaan oman työskentelyn kirkastamista ja tuetaan taiteilijan työskentelyä edelleen.

Läntinen tanssin aluekeskuksen vuoden 2022 strateginen teema on Hyvät käytännöt

Hakemukset tulee toimittaa 27.5.2021 klo 23:59 mennessä. Myöhästyneitä tai puutteellisia hakemuksia ei oteta huomioon. Huolehdi ajoissa liitteet sellaiseen muotoon (.pdf), että saat liitettyä ne oheiseen hakulomakkeeseen. 

Täytä lomake alla olevasta napista. Huomaa, että lomake tulee täyttää 60 minuutissa, tämän jälkeen sivu sulkeutuu. Lähetettyäsi hakemuksen onnistuneesti, saat sähköpostiisi vahvistusviestin. 

Liitteeksi liitetään:

1. työsuunnitelma, jossa kuvataan työskentelyn taiteellinen sisältö (.pdf). Käsittele työsuunnitelmasi anonyymiksi siten, ettei suunnitelmassa mainita henkilöiden nimiä, ikää tai sukupuolta. Taiteilijat voit esitellä erikseen mini-CV:ssä. 

2. budjetti (pdf)

3. hakijan tai työryhmän jäsenten mini-cv:t (.pdf)

Päätökset tehdään aluksi ehdollisina.
Vuoden 2022 lopulliset päätökset tehdään vuoden 2022 rahoitustilanteen varmistuttua.

Lisätietoja:

info@l-tanssi.fi

Lippuja ei enää tarjolla.

Ajankohta

Alkaa:  

26.4.2021 18:00

Päättyy:  

27.5.2021 23:59

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Järjestäjä