Koiratanssikoulu

Nyt tarjolla laadukas koiratanssin alkeiskurssi!
Kurssi toteutetaan lämpimässä hallissa Vanton tilalla Raisiossa maanantaisin klo 19.

Koiratanssi on laji, jossa koira ja ohjaaja suorittavat musiikin tahdissa ennalta suunnitellun koreografian. Koiran liikkeet koostuvat tottelevaisuus- ja aktivointiliikkeistä.

Ensimmäinen kerta on teoriaa, seuraavat viisi kertaa treenataan koirien kanssa. Kokoontumiset kestävät tunnin, poikkeuksena on viimeisen kerran pidennetty treenikerta.

Kurssilla opetellaan perusliikkeitä ja niiden yhdistämistä, esineiden ja rekvisiitan käyttöä sekä käydään läpi musiikin valintaa, ohjaajan liikkumista, koreografian tekemistä sekä tehdään pieniä tansseja.

Kurssi käy minkäikäiselle tai -kokoiselle koiralle tahansa, liikkeet valitaan jokaiselle koiralle sopiviksi.

Kokoontumiskertojen välillä koirakoilla on haluttaessa ohjaajan tuki ja apu käytettävänään oman facebook-ryhmän avulla.

Ryhmään otetaan max 6 koirakkoa.

Ohjaajana toimii koiratanssin koulutusohjaaja Tiina Paavola kahden koiratanssivalionsa kanssa. Molemmat koirat olivat viime vuonna koiratanssin maajoukkueessa ja toinen saavutti juuri pronssia kovassa seurassa koiratanssin SM-kisoissa.

Tervetuloa hauskalle ja rennolle kurssille!

Hinta 120e/ kuusi kurssikertaa.

Tapahtuma on päättynyt.

Ajankohta

Alkaa:
5.11.2018 19:00
Päättyy:
5.11.2018 20:00
Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka

Vanton tila
Vantontie 68
21120 Raisio

Järjestäjä